Median katse erotiikkaan – ja miten se muokkaa omia käsityksiämme

Median katse erotiikkaan – ja miten se muokkaa omia käsityksiämme

Erotikka on kaikkialla ympärillämme – elokuvissa, mainoksissa, musiikkivideoissa ja sosiaalisessa mediassa. Se, miten media esittää halun, kehot ja läheisyyden, vaikuttaa paitsi siihen, miten näemme toiset, myös siihen, miten näemme itsemme. Peilaamme itseämme kuviin, vertaamme itseämme ihanteisiin ja muodostamme käsityksiä siitä, mikä on “normaalia” tai “haluttavaa”. Mutta kuinka tietoisia olemme tästä vaikutuksesta?
Tabusta trendiksi
Vielä muutama vuosikymmen sitten erotiikka mediassa oli jotain, josta puhuttiin kuiskaten. Nykyään se on luonteva – ja usein tietoisesti käytetty – osa populaarikulttuuria. Suoratoistosarjat käsittelevät seksuaalisuutta avoimesti, ja mainokset hyödyntävät kehoa katseenvangitsijana, joskin aiempaa hienovaraisemmin.
Tämä kehitys on sekä vapauttava että ongelmallinen. Toisaalta se on auttanut purkamaan tabuja ja lisännyt avoimuutta halun, sukupuolen ja identiteetin ympärillä. Toisaalta se on luonut uusia paineita – erityisesti sen suhteen, miltä “pitäisi” näyttää tai miten “pitäisi” käyttäytyä ollakseen viehättävä.
Ihanteiden valta
Media elää kuvista, ja kuvat elävät ihanteista. Muotikampanjoissa, kuntosali-influenssereiden profiileissa ja musiikkivideoissa näemme kehoja, jotka ovat kiillotettuja, valmiiksi aseteltuja ja täydellisesti valaistuja. Jopa silloin, kun puhutaan “aitoudesta”, kyse on usein tarkkaan suunnitellusta versiosta todellisuudesta.
Nämä ihanteet vaikuttavat minäkuvaamme. Moni kokee vertaavansa itseään epärealistisiin standardeihin, mikä voi johtaa tyytymättömyyteen omaan kehoon tai suorituspaineisiin. Samalla se kaventaa käsitystä siitä, mitä erotiikka ylipäätään on – ikään kuin se liittyisi vain ulkonäköön ja täydellisyyteen, eikä läheisyyteen, leikkiin ja tunteisiin.
Naiskeho symbolina ja taistelukenttänä
Erityisesti naisen keho on ollut median eroottisen kuvaston keskiössä. Se on toiminut vapauden ja kontrollin, halun ja häpeän symbolina. Mainoksissa ja musiikkivideoissa naiseus esitetään usein katseen kohteena – mutta harvemmin omistettuna ja hallittuna omasta näkökulmasta.
Viime vuosina yhä useampi taiteilija ja somevaikuttaja on pyrkinyt ottamaan takaisin omistajuuden eroottiseen tarinaan. He näyttävät kehoja kaikissa muodoissaan ja i’issään, puhuvat avoimesti halusta ja rajoista ja haastavat perinteisen, miehisen katseen. Tämä on tärkeä askel kohti monimuotoisempaa ja realistisempaa käsitystä erotiikasta – mutta keskustelu on vasta alussa.
Sosiaalinen media ja oma esittäminen
Sosiaalisessa mediassa yksityisen ja julkisen raja on hämärtynyt. Jokainen voi rakentaa oman tarinansa – myös seksuaalisuudesta. Selfiet, tanssitrendit ja “body positivity” -kampanjat voivat olla vapauttavia, mutta ne voivat myös synnyttää jatkuvan tarpeen saada hyväksyntää ja huomiota.
Kun tykkäykset ja kommentit alkavat määrittää, kuka on “haluttava”, erotiikka voi muuttua sosiaaliseksi valuutaksi. Tällöin on helppo kadottaa yhteys omaan haluun ja vaikeampi tunnistaa, mikä tuntuu oikeasti omalta. Erotiikasta tulee esitys, ei kokemus.
Miten voimme ottaa katseen takaisin
Median vaikutuksen ymmärtäminen ei tarkoita, että meidän pitäisi torjua se. Päinvastoin – tietoisuus on vapauden edellytys. Kun opimme katsomaan kriittisesti kohtaamiamme kuvia, voimme alkaa valita, millaisiin tarinoihin haluamme uskoa – ja millaisia haluamme itse kertoa.
Hyvä alku on etsiä monipuolisia näkökulmia: elokuvia ja kirjoja, jotka kuvaavat erilaisia tapoja rakastaa ja haluta, taiteilijoita, jotka rikkovat normeja, ja keskusteluja, joissa erotiikka ei ole häpeän aihe. Mitä useampi ääni saa tilaa, sitä rikkaammaksi käsityksemme erotiikasta muuttuu.
Median katseesta omaan katseeseen
Erotikka ei ole vain jotain, mitä katsomme – se on jotain, mitä tunnemme. Kun media määrittää, miten meidän “pitäisi” kokea se, vaarana on, että kadotamme yhteyden omiin aisteihimme ja rajoihimme. Mutta kun otamme oman katseemme takaisin, voimme alkaa määritellä erotiikan omilla ehdoillamme: läheisyytenä, kunnioituksena ja uteliaisuutena – ei täydellisyytenä.
Median katseen haastaminen ei siis tarkoita sen hylkäämistä, vaan sen näkemistä avoimin silmin. Vasta silloin voimme alkaa rakentaa aidompaa ja monimuotoisempaa kuvaa siitä, mitä on olla tunteva ihminen mediakulttuurin keskellä.










